TEAM QUIETUS HÖPISEE , TREENAA JA VÄLILLÄ TREENIT JOPA TUOTTAA TULOSTA. :)

tiistai 28. helmikuuta 2012

Penni lääkärissä ja perustreenipäivitys

Lähdettiin heti aamusta Veteriin päivystykseen. Raahasin hyvin unisen spanielin kainalossa autoon, ettei se vaan pääse pissaamaan. On mummokoira hieman lihonut.. Veterin pihassa otettiin pissanäyte onnistuneesti ja sitten sisälle vaa'an kautta odottamaan (joo, kyllä se on lihonut, painoa oli 23,7!). Odoteteltiin kaikessa rauhassa muutama tunti. Yksi hoitajakin kysyi, että onko se rauhotettu, kun Pänni makaa kyljellään pitkin pituuttaan lattialla. Mutta sitten tuli vanha walesinspringerspanieli sisään ja sen jälkeen Pennin piti vinkua ja yrittää kiskoa katsomaan ihanaa vanhusta. Muista koirista ei olisi vähempää voinut välittää.. Lopulta päästiin tutkittavaksi, taas piti nostaa koiraa pöydälle, joka oli suht haastavaa, kun koira heittäytyy hyvin löysäksi. Sai kuitenkin kehuja, kun kovin kiltisti antoi tutkia ja ultrata, on kuulemma todella rauhallinen ja hyväkäytöksinen! Totesin lääkärille, että ehkä on aikakin alkaa melkein 9-vuotiaan koiran vähän rauhottua. Pissanäytteen pikatestissä ei näkynyt tulehdusta, mutta tarkemmat tulokset saadaan viimeistään ylihuomenna. Päästiin antibioottikuurin kanssa kotiin.

Kotona totesin, että olen unohtanut avaimet kotiin ja Petra on lääkärissä. Istuttiin sitten autossa odottamassa, onneksi ei kauaa tarvinnut odotella, että päästiin sisälle ja saatiin aamupalaa.. Aamupalan jälkeen lähdin viemään Petraa Taysiin tutkimuksiin, jossa sitten menikin taas muutama tunti. Kotona sitten "pienet" päikkärit ja ihan tokkurassa loppuilta.

Ennen iltalenkille lähtöä treenattiin Desin kanssa kaukokäskyjä, tällä kertaa ihan ajatuksena avoimen liike. Ollaan tehty todella paljon kaukojen tekniikkaa koko viime vuosi, mutta se on ollut enemmän sellasta höntsäämistä ja seisomisen tekniikan opettelua. Nyt sitten huomasin, että maahan-istu on hankala. Desi hilaa itsensä ylös ja vetää pepun alle. Otin kokonaan uuden käskyn tähän vaihtoon ja namittamalla tehtiin muutama toisto. Maahanmenotkin olivat todella vauhdikkaita. ;) Noutajalla taisi olla vähän ylimääräistä energiaa, sillä normaalista poiketen ennakoi ja sähläsi, en tiedä kuunteliko käskyjä ollenkaan. Iltalenkillä sitten painoikin täyttä vauhtia koko lenkin ja jahtasi rusakoita. Penni joutui olemaan hihnassa, että saan vahdittua, ettei Desi revi Pennin vaatteita, eikä Penni pääse riehumaan ylimääräisiä.

Iltaruualla Pennille vielä antibiootit ja nyt mennään nukkumaan. Huomenna aamusta jo Taysiin taas..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti