TEAM QUIETUS HÖPISEE , TREENAA JA VÄLILLÄ TREENIT JOPA TUOTTAA TULOSTA. :)

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Lumileikkejä part II


Käytiin tässä joku päivä kentällä riehuttamassa koiria, tässä vähän kuvia.






Pennin tokot

Treenattiin Penninkin kanssa tänään ulkona. Mukaan otettiin metallikapula ja ruutumerkit.

Aloitettiin metallinoudoilla. Ei meinannut onnistua millään, ei tahtonut hakea kapulaa, kierteli ja kaarteli sen ympärillä, mutta ei. Sitten, kun haki niin palautti ravilla ja sivulletulo ei onnistunut. Kokeilin juosta karkuun, mutta edelleenkään ei palauttanut reippaasti. Hinkattiin sivulletuloja, ja saatiin aina välillä joku onnistumaan.

Jatkettiin ruudulla. Yritin pari kertaa pelkällä alustalla, mutta kierteli vaan vaihteeksi ruutumerkkejä tai jäi eteen seisomaan. No tajusin sitten helpottaa huomattavasti ja vein namit ruutuun. Johan löyty vauhtia, tällä kertaa jopa ennakoi ruutuun pysähtymistä namien syömisen jälkeen (!) yleensä, kun namit on ruudussa ei mitään toivoa pysähtymisestä. Pari toistoa näin. Sitten kokeiltiin taas ilman nameja. Nyt onnistui :) Meni kovaa ruutuun ja pysähtyi hyvään kohtaan. Uskalsin vähän lisätä matkaakin. Ekaa kertaa onnistuttiin vielä korjaamaankin paikkaa, jäi tosi eteen ja käskytin siitä uudestaan ruutuun ja se meni. :) Yleensä tulee mun luokse, sen näkösenä, ettei ymmärrä yhtään.

Tehtiin pari tolpan kiertoa, josta sain idean ottaa metallinoutoa kierroilla. Vein ensin kapulan tolpan eteen, käskin hakea ja autoin kunnolla kiertämään. Lisäsin vähän matkaa ja helpotin käsiapua, saatiin ihan kivasti onnistumaan kapulan haku ja palautus, en sotkenut tähän ollenkaan sivulletuloa. Sitä pitäisi ottaa vaikka sisällä ihan rauhassa.

Oli muuten väsyneitä koiria treenien jälkeen. Desi varsinkin, ei mitään reaktioo, kun oon tässä illan aikana liikkunu ympäri kämppää, koira makaa vaan raatona keskellä lattiaa. :)

Desin piti treenata: Liikkeestä maahanmenoja, metallinoutoja ja luoksetuloja

Mitä tehtiin? No aloitettiin sähläysnoudoilla eli riehuttiin puisen kapulan kanssa ympäri pihoja. Yritin vaihtaa leluun ja nameihin. Eka vaihto leluun onnistu, sen jälkeen ei enää lelu kiinnostanu vaan juostiin ympäri pihaa kapula suussa. Nameihin vaihto onnistu yleensä parin kunniakierroksen jälkeen ihan kivasti. Lopulta otin hihnaan ja vein kapulan hihnan mitan päähän ja hilasin hihnassa takasin, kun yritti lähteä kierrokselle. Hihna vähän rauhotti ja saatiin onnistuneita vaihtoja namiin ilman riehumista.

Desi rauhottu kummasti, kun oltiin pahimmat energiat riehuttu. Jatkettiin paikallaistumisella. Oltiin jo noudossa treenattu odottamista, jätin istumaan ja vein kapulan. Palkkasin aluksi katsekontaktista ja sitten aloin pikkuhiljaa lisäämään matkaa. Kääntyilin ja kävelin pari askelta selkä koiraan päin ja välillä peruuttelin. Pysyi tosi nätisti, välillä vilkuili ympärilleen, kun jossain tapahtu jotain ja muutaman kerran selvästi unohti mitä oli tekemässä.

Tässä välissä treenattiin vähän näyttelyseisomista. Keskittyi todella hyvin ja seisoi kauniisti pitkiä pätkiä.

Sitten paikkamakuuta samalla systeemillä, kun istuminenkin. Tosi nätisti oli paikoillaan.

Lopuksi vielä liikkeestä seisomista (vaikka sitä liikkeestä maahanmenoa piti treenata...) tajuaa tosi hyvin pointin, jäi vähän mitenpäin sattuu seisomaan välillä, mutta pysähtyi kivasti kaikille neljälle tassulle.

Meidän treenatesse Penni oli huutanu täyttä huutoa sisällä, kun äiskä hylkäs ja vei vielä ipanankin mukanaan...

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Agiliitelyä pienen tauon jälkeen

Olen jo muutamat treenit miettinyt, että mikä on ongelmana, kun Penni ei lähdöstä lähtis millään liikkeelle ja muutenkaan sitä ei kiinnostaisi yhtään agiliitely. Eilen sitten ihmeteltiin yhdessä muun porukan kanssa, kun koira hyppii tasajalkaa esteiden yli. No päätettiin laskea rimoja 35-45 senttiin. Johan jäi lähtöjumitukset pois ja koira hyppäsi tosi mielellään häntä heiluen. Ilmeisesti se on vaan jumissa ja sen takia ei kiinnosta. Pitää viedä hierottavaksi, jos se vähän helpottaisi. Meidän virallisissa kisoissa starttaaminen siirtyy luultavasti kesälle, mutta mikäs kiire meillä on.

Radassa oli tosi vaikea kohta (esteet 7-8), jota ei vaan saatu onnistumaan sujuvasti. Olin kokoajan koiran tiellä ja ohjasin väärin. Muu rata saatiin lopulta sujumaan ihan kivasti. Kepitkin meni oikein kivasti, kun Penni viitti keskittyä.