TEAM QUIETUS HÖPISEE , TREENAA JA VÄLILLÄ TREENIT JOPA TUOTTAA TULOSTA. :)

perjantai 4. helmikuuta 2011

Kisaavien tokot @ HerHau

(vähän myöhässä tulee päivitys)

Meillä alkoi ohjatut treenit Herwoodin Hauvojen ryhmässä tiistaina. Kouluttajana on Jonna Paajaste. Ei ole ennen meitä kouluttanut, mutta vaikutti ihan mukavalta ja osaavalta.

Aloitettiin seuraamisella, joka oli peruspennimäistä loikkimista ja hihassa roikkumista. Parani kuitenkin loppua kohti. Tarkoitus olisi kuulemma saada rauhoitettua koiraa sen verran, että seuraaminen olisi siistiä ;) Eli ihan alkuun koiran rauhottuessa perusasennossa rauhalliset kehut, palkka oikeesta kädestä, kun kovasti mun vasenta kättä tökkii ja puree. Liikkeelle lähtö rauhassa ja liioitellun hitaasti, vauhtia lisätään pikkuhiljaa. Kovasti rauhoittukin, mutta alkoi seilaan jossain puolen metrin päässä ja tiputteleen kontaktia. Tarvii nyt pari päivää jatkaa testausta, että tuleeko kontakti takaisin.

Jatkettiin omatoimisesti luoksetuloja, jotenkin oli pysäytykset pienen tauon aikana menneet pikkukoiran päähän hienosti. Vauhtia ei ollut liikaa ja pikemminkin ennakoi pysäytyksiä, ei kuitenkaan liikaa. Maahanmeno tuntuikin sitten hankalalta. Mä en tiedä pitäisikö käyttää suullista vai käsimerkkiä, tarvis ehkä tehdä sarja toistoja molempia ja kattoa kumpaan reagoi paremmin. Läheltä maahanmeno leikissä molemmat toimivat hyvin, mutta jos matkaa lisää, niin koira näyttää siltä, kun se ei tajuais mitä siltä vaaditaan.

Kaukoja, ei meinannut millään onnistua mitkään vaihdot, lisää treeniä tähän sisällä.

Jatkettiin myös seuraamista, edelleen ihme haahuilua, mutta eipähän töki mun kättä ja pompi.

Sitten ohjatusti luoksetulo. Ennakoi ihan kauheesti, pysähtyi jo ennen käskyä :O Sitten ravilla eteenpäi ja taas ennakoi, ei tosin mennyt maahan, vaan seisoi.. Ohjeeksi tuli leikkiä makupalaleikkiä, että saadaan varmuutta maahanmenoihin ja sitten takapalkalla maahanmenotreeniä yhdistettynä luoksetuloon.

Kokonaisuudessaan hyvät treenit, saatiin näytettyä meidän pääasialliset ongelmat hyvin. Ensi viikolla sitten uudestaan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti