TEAM QUIETUS HÖPISEE , TREENAA JA VÄLILLÄ TREENIT JOPA TUOTTAA TULOSTA. :)

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Ruutua ja vesityötä

Lauantai-iltana porukkatreenien jälkeen piti vielä kotona tehdä ruutua. Melko väsynyt pieni spanieli jaksoi ihan kauhean hyvin vielä ottaa pikaiset treenit.

Vein kosketusalustan pihan perälle ja laitoin siihen nameja. Kannoin (...) koiran pois alustalta, kun muuten oli neliraajajarrutus, kun neiti ei halua jättää namejaan. Lähetin noin viidestä metristä ensimmäisellä kerralla ja kolmas toista oli noin kymmenestä metristä. Menee ihan täysiä suoraan alustalle ja syötyään namit tulee hakeen niitä lisää multa. Ei jää haistelemaan eikä tekemään mitään ylimääräistä.

Kivikeskulla

Oltiin sunnuntaita viettämässä metsäilyn ja vesityötreenin merkeissä Kivikeskulla. Kierrettiin pitemmän reitin kautta nuotiopaikalle ja treenattiin matkalla uimista upottavarantaisissa suolammissa. Desillähän ei tietenkään mitään ongelmaa ollut, vaan se hyppi kauheilla loikilla järveen ja haki damit ja kepit. Nanokin meni sujuvasti perässä ja haki damit, mitä Jeni ei hakenut. Jeni mietti alkuun pitkään, että voiko sinne järveen mennä, kun rantakin on huono ja heti joutuu lähteen uimaan. Mutta kun kerran pakotin sen menemään uimaan, niin sen jälkeen neiti meni sujuvasti täysillä järveen hakemaan kaikki damit. :) 

Paisteltiin makkaraakin ja vietettiin aika nuotiolla pitkän kaavan mukaan. Oli oikein mukavaa. Kotimatkalla testasin vielä uimista huonommasta rannasta ja sinne se neiti meni täysillä miettimättä. :) Jos vaikka nyt uskaltais miettiä niitä taippareita...

Illan ruututreenit jää välistä, kun pikkuspanieli on kovin väsynyt neljän tunnin metsäretkestä. Huomenna jatketaan !

Kerrankin vähän kuvia blogin piristeeksi. Onnettoman huonoja laadultaan, mutta onpahan ees jotain.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti